(c) Elegia

Elegian kuvasta tulee mieleen menetetty lapsuus.Elämä, joka vain meni ohi kaikessa arkirutiinissaan ja kiireessään. Kiireessä kengätkin ovat jääneet ulos tai lapsilta unohtuneet leikin pyörteissä.

Omassa kuvassa sydän kylmänä pelkään lasteni puolesta. Sitä kuvani yrittää kertoa. Mutta mukana on myös toivo siitä, että kaikki menee hyvin ja luottamus siihen, että he seisovat omilla jaloilaan. Pimeässä ja kylmässä kaikki vain tuntuu pelottavammalta. Mutta kevät tulee pian ja sulattaa lumen ja elämä tuntuu sitten taas olevan toivoa ja tarmoa ja valoa täynnä. Siksi kuvassani on enemmän väriä kuin aiheeseen annetussa kuvassa.

* Valokuvatorstai Challenge was this time a given almost black/white pic which was quite sad in my opinion. It is almost like forgotten childhood or for me personally more like my childrens' childhood which passed by so quickly. It was so much to do and we were in a hurry all th time.

In my pic there is more colours because although I am very worryed that everything goes well with my kids, I'm also hoping the best. And I know that they stand on their own feets and everything goes well.